Nyt kuulkaa seuraa ihan suoraan tänne ilman editoimista kirjoitettua tekstiä. On meinaan ollut sellaiset kaks päivää että pitää vähän saada purkaa. Muistakaa kuitenkin että pohjimmiltaan kuitenkin tykkään tästä kaikesta, tää on vaan kulttuurishokin yks välivaihe.

Elikkäs, eilen sunnuntaina kävin kaupungilla ihan vaan kävelyllä ja juttelin S:n kanssa. Puhelun jälkeen päätin vähän käydä seikkailemassa ja lähdin kävelemään kohti yhtä puistoa jonka pitäis olla tässä suht lähellä. No, en löytänyt puistoa ja päätin muutenkin kääntyä takaisin kun alkoi sataa. En ehtinyt ajoissa pois ja kastuin sateessa märäksi. Tosi hyvä näin flunssaisena. Kotona huomasin et rahat on vähän finaalissa, joten ei muuta kuin automaatille. Viimeksi oli vähän ongelmia automaattien kanssa, ja eilenkin jouduin väsyneenä ja nälkäisenä talsimaan viidennelle automaatille ennen kuin sain rahaa. Minulla olisi ollut tarpeeksi rahaa syödäkseni, mutta ajattelin pelata varman päälle ja syödä vasta kun oon saanut rahaa. Nyt sitten kotimatkalla kävin kolmessa ravintolassa kysymässä oisko jotain vegaanista, "fasting food", mutta vasta neljännestä sain sitä samaa shiroa, mitä oon nyt syönyt jo monta päivää.  Kun pääsin kotiin, tuli kurkku ihan tosi kipeeks ja lopun iltaa join kuumaa vettä rauhoitellakseni kurkkuani.

Tänään päätin nukkua pitkään, toivoen paranevani yön aikana. Aamulla sain kuin sainkin suurimman osan limasta yskittyä ulos ja parin tunnin rauhallisen hengailun jälkeen uskalsin kaikessa rauhassa lähteä kohti yliopistoa, sillä olin kuullut siellä olevan hyvän netin. Lauantaina kävin yliopistolla muutaman mutkan kautta, sillä vaikka minulle oli kerrottu miten sinne taksilla mennään, päätin kuitenkin luottaa omaan suuntavaistooni ja eksyin :) Tänään onnistuin saamaan ensimmäisen kahdesta taksista ihan ok, mutta aika pian lähdön jälkeen takanani istuva alkoi oksentaa päin ikkunaa ja kaikki muut huusivat. Oli aika epämukavaa, mutta minut jätettiin kaikkein ikävimmästä paikasta pian ulos, annettiin rahat takaisin ja käskettiin ottaa seuraava taksi. Seuraavan taksin löytäminen olikin paljon hankalampaa, mutta lopulta onnistuin pääsemään sen päätepysäkille. Tiesin seuraavan oman pysäkkini nimen, mutta en sinne menevien taksien määränpäitä. Varsinaisella pysäkillä kukaan ei edes huudellut määränpäiden nimiä normaaliin tapaan, sillä ihmiset rynnivät ja tönivät päästäkseen sisälle, mainostamiselle ei siis ollut mitään tarvetta. Kävelin vähän rauhallisemmalle paikalle ja aloin kysellä takseilta, pääseekö niillä minne olin menossa. Yksi rahastajapoika nyökkäsi ja osoitti että menisin istumaan etupenkille. Avasin etuoven ja samassa kaksi miestä tunki jo istumaan, enkä siis mahtunut enää kyytiin. Haistatin jätkille v*tut ja luovutin. Lähdin kävelemään eteenpäin.

Kun halusin tarkastaa kellonajan, huomasin ettei puhelimeni ollutkaan taskussa. Tarkastin kaikki mahdolliset paikat missä se olisi voinut olla, mutta lopulta jouduin myöntämään että se oli pöllitty. Ja nyt oli kyseessä siis mun suomalainen älypuhelin, sillä etiopialainen puhelin oli kotona latauksessa akun loputtua aivan täysin. Tajusin olevani varastettuna, ilman minkäänlaista puhelinta ruuhkaisessa paikassa jossa en onnistu saamaan taksia. Lähdin kävelemään takaisinpäin ja yritin muutaman kerran saada taksia. Tällä kertaa tiesin ainakin teoriassa haluamani taksin määränpään, mutta sellaista ei mikään näistä takseista huutanut. Tiesin kuitenkin reitin, joten päätin vain kävellä reippaasti eteenpäin. Olinhan lauantaina jo kävellyt melkein koko matkan, kun en silloinkaan onnistunut saamaan taksia takaisinpäin.

Jossain vaiheessa matkaa seuraani lyöttäytyi nuori mies, joka esitteli itsensä Yonakseksi. Tällaisia tarttuu matkaan silloin tällöin, mutta yleensä ignooraan ne täysin tai kysyn minne ne on menossa ja käännyn itse eri suuntaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään vaaralliselta, minulla oli pitkä matka edessä enkä halunnut hirveästi hukata aikaa, joten annoin Yonaksen jutella kanssani. Lähellä ECDD:n toimistoa annoin Yonaksen näyttää minulle jonkun paikan, jossa tämä tykkää hengata, mutta varmistin koko ajan että tiedän missä olen ja että ympärillä on muita ihmisiä. Perille päästyäni sanoin "tulevani tänne joskus kun on aikaa, mutta nyt pitää mennä". Tämän jälkeen Yonas kertoi olevansa opintojen ohessa sivutoiminen DJ, ja halusi käydä hakemassa minulle yhden CD:n. Kun tarpeeksi sinnikkäästi kieltäydyin, pyysi hän suoraan rahaa koulukirjoihin. Onnistuin kuitenkin vakuuttamaan tyypin, etten ole antamassa rahaa ja lopulta pääsin hänestä eroon. Tästä Yonaksesta tuli vähän paha mieli. Tiesin koko ajan mistä on kyse, mutta miksi esittää kiinnostunutta ja alkaa kaveerata. Kysyin suoraan lyöttäytyikö Yonas seuraani koska olen valkoinen ja minulta voisi saada rahaa. Huomautin myös että "kaverit", joita hänen mukaansa nyt olimme, eivät pyydä toiselta rahaa. Voi olla että tämä turhautuminen johtui väsymyksestä ja kipeydestä, mutta vaikka kuinka tiedän miten homma toimii ja vaikka tiedän ettei Yonas halunnut minulta mitään muuta kuin rahaa, tuli silti paha mieli.

Kävelin sitten vielä ECDD:n toimistolle voidakseni sulkea kaikki puhelimen jutut, ja minut esiteltiin yhdelle työntekijälle joka oli palannut töihin. Kaiken edellekuvatun jälkeen oli todella hohdokas olo esittäytyä uudelle työkaverille flunssaisena, hikisenä, haisevana ja pahantuulisena.

Huomisen agendalla on hommata uusi puhelin. Vastoin etukäteisolettamuksiani kaikilla täällä on älypuhelin ja uusia malleja mainostetaan isoilla plakaateilla kadunvarsilla. Veikkaisin kuitenkin puhelinten olevan täällä huomattavasti halvempia (jos niitä saa suomenkielisillä käyttöliittymillä), joten toivon jostain löytäväni vanhalle seuraajan. Ja edelleen haluan vakuuttaa teille että vaikka nyt on ollut vähän huonoja päiviä, on päällimmäinen tunne kuitenkin positiivinen. Alkuvitutuksen jälkeen en osaa oikein edes olla vihainen. Tätä alikehittyneessä maassa oleminen on. Puhelimeni varastanut on varmasti enemmän siitä saatavan rahan tarpeessa kuin minä. Ainoa korvaamaton asia olivat kuvat, joita en ollut ehtinyt varmuuskopioida, mutta niitä voin ottaa lisää.

Nauttikaa elämästä, niin minäkin teen!

Marko