No niin, nyt oon ollut viikon töissä (eli harjoittelussa) ECDD:ssä. Teille, jotka ette tiedä olen siis kolme kuukautta vaihto-opiskelemassa eli työharjoittelussa vammaisten ihmisoikeusjärjestössä Ethiopian Center of Disability and Developmentissa, jonka kanssa Kynnys ry tekee yhteistyötä. Olin nopeasti käynyt täällä jo heti ensimmäisenä päivänä melkein suoraan lentokoneesta, ja tuolloin mulle esiteltiin paikat ja kaikki läsnäolleet ihmiset. Kävin myös seuraavana päivänä nopeasti täällä julkaisemassa ensimmäisen blogipäivityksen. Ymmärrettävästi en tietenkään muistanut kenenkään nimeä maanantaina kun harjoitteluni alkoi, mutta onneksi minulle tärkeät ihmiset esiteltiin uudestaan. Järjestön pomo Yetnebersh lähti sen ensimmäisen tiistain jälkeen äitiyslomalle, ja nyt Yetneä tuuraa Retta, joka siis vastaa minunkin harjoittelustani. Kävimme Rettan kanssa suuret linjat läpi, mutta koska työskentelen vammaisten yliopisto-opiskelijoiden voimauttamiseen tähtäävässä projektissa, minun käytännön työskentelyäni ohjaa tuon projektin vastaava Alenew (lausutaan Alleno). Alunperin Yetne oli kaavaillut toimistokseni tyhjää pöytää kahdeksan hengen huoneessa, josta ei naurua ja iloa ja ääntä puutu, mutta Alenew ja Retta ajattelivat että työskentelyrauha on parempi Alenewin kanssa samassa huoneessa. Alenew on sokea ja työskentelee tietokoneella JAWS-ohjelman avulla, joka lukee kaikki tietokoneen tapahtumat ääneen. Täällä työskentelee myös järjestön IT-tyyppi Mesfin, mutta ymmärrettävästi kumpikaan ei halua häiritä Alenewia ja olemme aika pitkälti hiljaa. Ei tässäkään huoneessa mitään vikaa ole, paitsi että wifi ei toimi juuri ikinä käytännössä ollenkaan. Käynkin siksi lähes päivittäin siinä alkuperäisessä huoneessa nauttimassa hyvästä meiningistä ja paremmasta verkosta.

Menoa ja meininkiä ei ylipäätään tarvitse kaukaa etsiä, sillä toimistot sijaitsevat kahdessa vierekkäisessä talossa, joissa työskentelee yhteensä lähemmäs 40 ihmistä. Asioita ei myöskään lähdetä hoitamaan toisen pöydän luo kulkemalla, vaan ensikontakti luodaan huutamalla huoneesta toiseen. Käytännössä kaikki työntekijät osaavat englantia, mutta keskenään he luonnollisesti juttelevat amhariksi. Minulle kuitenkin käännetään parhaat jutut ja joka aamu kaikki vastaavat amharinkieliseen tervehdykseeni "Selamnew!" iloisesti englanniksi "Good morning Marko! How are you?".

Porukka on ECDD:n periaatteiden mukaisesti hyvin moninaista, inkluusiota pyritään aktiivisesti 

lisäämään ja tällä hetkellä työntekijöistä noin puolet on naisia ja äkkiseltään sanoisin puolen olevan jollain tavalla "vammaisia" ja puolen "ei-vammaisia", vaikka näistä sanoista en varsinaisesti pidäkään. Työntekijöistä kolme on sokeita, kolme kuuroa ja kolme viittomakielentulkkia, muista osalla on liikuntavamma, osalla ei. Yetnebersh on äitiyslomalla ja ilmeisesti kaksi muuta seuraa kohta perässä. Kuuroista kaksi kommunikoi oma-aloitteisesti pääasiassa puheella, mutta kolmas kävi tuomassa minulle kirjeen jossa kertoi ettei pidä puheella kommunikoimisesta. Tulkit toki tulkkaavat aina tarpeen tullen muiden töiden ohessa, mutta esimerkiksi sokeiden kanssa kolmaskin kuuro kyllä puhuu. Olen aina tilaisuuden tullen yrittänyt kysellä tulkeilta ja kuuroilta viittomia, sillä huomasin nopeasti että suomalaisella viittomakielellä ei täällä pitkälle pötkitä.

Porukkaan ryhmäytymisen kannalta hyviä tilaisuuksia ovat olleet lounaat. Ensimmäisenä päivänäni maanantaina minut kutsuttiin porukan mukaan lounaalle, mikä olikin oikein mukavaa. Mukana oli noin 10 tyyppiä ja naurua riitti. Toisena päivänä minulle selvisi että oikeastaan vain kaksi työntekijää käy säännöllisesti joka päivä lounaalla, muut syövät joko aina tai pääasiassa toimistolla koska ulkona syöminen on niin kallista. Kolmantena päivänä ihmettelin kun olimme taas menossa samaan ravintolaan ja kuulin että niin on tehty jo ainakin kolme vuotta! Eilen jostain syystä muut halusivat syömään raakaa lihaa (?) ja muuta ei kyseisestä paikasta kuulemma saanut, joten päädyin lähtemään lounaalle yksin. Löysin kyllä toisen ravintolan, mutta sieltä ei saanut muuta vegaanista kuin samaa shiroa, jota olin syönyt jo kolmena päivänä!

Eilen kävimme Alenewin ja Mettin (joka on viittomakielen tulkki mutta toimii myös järjestön sokeiden ja liikuntavammaisten avustajana) kanssa yliopistolla, jossa tulen viettämään suurimman osan ajastani. Pääsin tapaamaan viittomakielen laitoksen työntekijöitä, vammaisten opiskelijoiden tukikeskuksen opiskelijoita ja henkilökuntaa ja yhden viittomakielen tulkin opastuksella kiersin läpi kampuksen tilat, kävin paikallisen kuurojen liiton toimistossa ja juttelin muutamille kuuroille matkalla. Yliopiston uudet opiskelijat saapuvat ja ylipäätään opetus alkaa vasta viikon päästä, joten siihen asti tutustun tiloihin, luen juttuja opparia varten ja yritän oppia mahdollisimman paljon etiopialaista viittomakieltä voidakseni jutella opiskelijoiden kanssa ilman tulkkia. Minulle tosin luvattiin että pääsen mukaan viittomakielen alkeiskurssille opetuksen alkaessa, mutta myöhemmin Alenew epäili opetuksen olevan amhariksi, joten siitä ei luultavasti olisi minulle kamalasti hyötyä.

Töiden lisäksi olen vähän hengaillut kaupungilla, mutta kovin kauas en ole vielä ehtinyt. Ensimmäisinä päivinä sain järjestön puolesta kyydin töihin ja takaisin kotiin, mutta tiistaina päätin kävellä takaisin kotiin. Huomasin, ettei lyhintä reittiä pitkin mene kuin puoli tuntia, joten olen nyt pari päivää kävellyt töihin ja takaisin. Kävelemisestäkin saa kyllä tarpeekseen, kun yrittää töiden jälkeen nostaa rahaa automaateista, joista yksikään ei toimi. Kävelin töiden jälkeen normaalia reittiä ja kokeilin ensimmäistä vastaantullutta automaattia, mutta näytölle tuli jokin virheestä kertova viesti. Jatkoin matkaa ja yritin kolmea vastaantullutta automaattia tuloksetta. Kotiin päästyäni päätin yrittää vielä  ja kävin läheisestä hotellista kysymässä missä on lähin automaatti. Kovin tarkkoja ohjeita en saanut, ja kun olin mielestäni mennyt ohjeiden mukaan, päädyin takaisin tielle jota pitkin kävelen töistä kotiin. No, löysin matkalta vielä pari automaattia mutta molemmissa oli sama viesti. Illalla kysyin apua vielä Mesfiniltä (minulle selvisi että perheen isän nimi kirjoitetaan noin) ja Johnylta ja Johny lupasi tulla kanssani kokeilemaan. Löysimme automaatin jota en ollut vielä kokeillut ja edellinen käyttäjä kertoi sen toimivan ihan ok. Kun minä yritin, tuli näytölle edelleen sama viesti: "Sorry, service not available". Johny ei kuitenkaan halunnut luovuttaa niin helpolla, joten yritimme uudestaan ja painoimme viestistä huolimatta vähän nappuloita ja minä sain kuin sainkin automaatista ulos rahaa. Selitin Johnylle että minä olen tottunut siihen että jos laitteessa lukee ettei se toimi, se todellakaan ei toimi. Kun vielä ääneen ihmettelin että miksi koneessa lukee ettei se toimi jos kaikki kuitenkin on kunnossa, oli Johnyn vastaus niin kovin kuvaava "Maybe they just don't want you to take their money and try everything to stop it."

Eipä tästä asioihin keskittymisestä näytä tulevan oikein mitään :) Lyhyesti voin kuitenkin sanoa että melkeinpä jokainen päivä on edellistä kivempi, huolimatta maanantaina alkaneesta flunssasta.

Marko