Ensimmainen vuorokausi Addisissa takana.

Reilu vuosi tatakin matkaa suunniteltiin, mutta en silti tieda miksen osannut paremmin varautua. Olin etukateen lukenut jonkin verran Etiopiasta yleensa ja keskustellut ihmisten kanssa aiheesta, tein kesalla opintoja kulttuurien valisesta vuorovaikutuksesta ja juuri ennen lahtoa sain luettua kirjan koyhyydesta ja ihmisoikeuksista. Olin myos paattanyt lahtea matkaan avoimin mielin ja ottaa kaiken vastaan niinkuin se tulee.

Viimeisina paivina olin kuitenkin menettaa hermoni kun asiat eivat menneet niinkuin olin kuvitellut. Minulle oli sanottu jo kevaalla etta majapaikka on hoidettu ja sen piti lisaksi olla vielapa melkoisen hulppea. Viikkoa ennen lahtoa saan sahkopostin jossa minun ehdotetaan vaihtavan majapaikkaa jarjesteon tyontekijan kamppikseksi. Luulin alkuperaisen majapaikan olevan edelleen minulle varattu, joten vastasin menevani mieluummin sinne. Perjantaina sain sahkopostitse kuvia asunnosta ja sanoin olevani niihin oikein tyytyvainen. Lauantaina sitten sain viestin, etta tama asunto on vuokrattu minulle. Siis uusi asunto, joka ei ole lainkaan se johon koko ajan olin kuvitellut menevani. Mukavaa etta saatiin tamakin asia selvitettya pari paivaa ennen matkaa!

Varmaan viimeinen viikko ennen lahtoa olin aivan hermoraunio. Paivisin olin suht ok, mutta nukuin huonosti ja nain painajaisia oisin, ja mahani oli sekaisin ilman muuta ilmeista syyta. Asiaa ei auttaneet edes maitohappobakteerit joita aloin syoda pari paivaa ennen lahtoa. Huomasin naes pillereissa olevan liivatetta, vaikka olin nimenomaan apteekissa kysynyt ovatko ne vegaanisia. En myoskaan viimeisena Suomen yona nukkunut hyvin, mutta sain kuitenkin asioita paivalla hoidettua ja kaikki oli kunnossa sen suhteen. Saara saattoi minut lentokentalle, ja ensimmainen lento Tukholmaan sujui oikein hyvin. Parin tunnin vaihdon aikana Tukholmassa oli aikaa ajatella, mutta asiat tuntuivat iskostuvan paahani vasta kun olin jo koneessa. Tassa sita nyt mennaan, taalta ei enaa voi palata kotiin kun silta tuntuu. Ethiopian Airlinen koneessa turvallisuusvideo oli seka amhariksi etta englanniksi ja vieruskaverini puhuivat keskenaan amharia, joten paasin tunnelmaan valittomasti. Kovin kuvaavaa oli, etta kun en lahestulkoon kaikkien muiden valkoihoisten kanssa jaanytkaan pois Wienin vaihdossa, vieruskaverini alkoi jutella ja kysyi olenko menossa Addisiin asti. Kun vastasin myontavasti, han kertoi etiopialaisten olevan mahtavia ja ystavallisia ihmisia ja uskoi kaiken menevan hyvin. Erotessamme Addisin kentalla sama vieruskaveri sanoi lopuksi, etta "Ethiopian people are nice. But they all want your stuff. Trust no one, and I mean no one."

Osoitukseksi etiopialaisten ystavallisyydesta sain lentokoneessa kasvisruokaa, vaikka en lukuisista yrityksista huolimatta ollut onnistunut sellaista tilaamaan. Myoskin lentokentalla paastyani pienen neuvottelun ja sinnikkaan yrittamisen jalkeen lapi immigration-tiskista ollessani etsimassa sita jotakuta jonka piti olla minua vastassa, mies jonka kaulassa roikkui lentokenttahenkilokunnan nimikortti tarjosi apuaan ja soitti puhelimestaan jarjestoon. Tuosta puhelusta oli kylla apua, silla sain kuulla minua odotettavan kentan ulkopuolella, mutta toki mies vaati palvelustaan tippia.

Paasin jarjeston autokyydilla talolleni, ja mika autokyyti se olikaan. Matka ei ollut pitka, myohemmin kuulin sen olevan ehka kaksi kilometria, mutta sain luullakseni aika kattavan kuvan paikallisesta liikenteesta. Kaistat, vaikka niita olisikin, ovat naennaisen merkityksettomia, nopeus maaraytyy kuskin mielentilan mukaan ja autolla mennaan siita mista milloinkin sattuu mahtumaan. Torvea kaytetaan ilmeisesti huomattavasti enemman kuin jarrua, mika ei kuitenkaan aina vaikuta esimerkiksi tiella kuljeskeleviin jalankulkijoihin, aaseihin, vuohiin tai kanoihin. Itse talo on ihan kiva. Minulla on siis oma talo, jossa on kaksi makuuhuonetta, tyohuone, kylppari, keittio ja olohuone. Talo on siisti ja kaikissa ovissa ja kaapeissa on oman lukkonsa kaiken varalta. Ainoa yllatys talon suhteen oli, etta sita ymparoi toinen talo. Esimerkiksi vessan ja keittion ikkunasta noin 30 sentin paassa on tuon toisen talon ikkuna. Kun kysyin talolla jarjeston tyontekijalta, joka oli minut lentokentalta hakenut, kuka minun taloni omistaa, oli vastaus iloinen "my brother, he lives in that other house!". Olisi taas pitanyt arvata. Mutta toisaalta veljen perheella on pihalla kanoja ja koira kiljuu korviariipivasti kaytannossa koko paivan seka aivan pieni ja maailman ihanin koiranpentu, jonka kanssa perheen lapset leikkivat. Myos se viisivuotias poika, joka ihastui minuun ja tulee jatkuvasti kanssani hengaamaan, vaikkei puhu muuta kuin ranskaa. Tasta on hyva aloittaa.

Pahoittelen etta aluksi tuli tallainen oksennus kaikenlaista settia, jatkossa varmaan kirjoittelen lyhyemmin ja keskityn enemman johonkin teemaan. Kuvia voin laittaa myos, kunhan saan vastahakoisen mieleni taivuteltua ottamaan kuvia.

Kertokaa tekin, rakkaat lukijat, miten teilla siella kotona menee.

Marko