Sairaalakäynnistä haluan jakaa teille vielä sen verran, että tällä kertaa sain odotella laboratoriotuloksia kaksi ja puoli tuntia, joten päätin käydä tarkastamassa sairaalaan kahvilan. Seurasin heti aulasta näkyviä kylttejä kohti kahvilaa. Hetken kuluttua selvisi, että kahvila onkin viidennessä kerroksessa, eikä rakennuksessa tietenkään ole hissiä (toisaalta en tiedä uskaltaisinko käyttää hissiä vaikka sellaisen löytäisinkin). Portaiden kävely oli tässä retkessä kaikkein mielenkiintoisin osa. Sairaalan portaista nimittäin yksikään askelma ei ollut muiden kanssa samanlainen. Toisin sanoen portaiden kulkemiseen ei saanut minkäänlaista rytmiä, sillä ikinä ei osannyt arvioida kuinka kaukana seuraava askelma on. Itse kahvila olikin sairaalan katolla, osittain katettu mutta suurimmaksi osaksi taivasalla. Ihan miellyttävää sinänsä. Istuskellessani limsaa juoden katselin samalla kuinka työmiehet (kyllä, monikossa) yrittivät saada naulakkoa kahvilan seinään. Ei ollut ensimmäinen kerta täällä kun paikallisten työskentelystä tulee mieleen hölmöläiset tai tsekkiläiset Pat&Mat, mutta tällä kertaa oikeastaan vähän harmitti etten kuvannut toimintaa alusta loppuun.
![]() |
| Nopeasti napattu kuva portaista, joiden yksikään askelma ei ollut muiden kanssa samanlainen. |
![]() | |
| Näkymä portaikosta. Kyllä mulle tuollainen asunto kelpaisi. |
Torstaina yliopiston kuurot opiskelijat kertoivat lähtevänsä tapaamaan hollantilaisia, ja tietysti minä halusin mukaan. Ryhmän löytäminen oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä jokaisella kuurolla tuntui olevan eriävä käsitys siitä missä ryhmä on tai miten sinne on parasta mennä. Lopulta joku sai kaveriltaan kuvaviestinä vahvistuksen, että varmasti oikeasti on ryhmän kanssa samassa paikassa, ja pääsimme etenemään oikeaan suuntaan. Matkalla eräs huonokuuloinen manasikin minulle että kuurojen kanssa kulkeminen on aina hankalaa, kuulevien kanssa kaikki on kuulemma helpompaa... Perillä hollantilaiset ja etiopialaiset kertoivat ensin vuorotellen vitsejä ja tarinoita, ja huomasin sekä vitsien että tarinoiden olevan aivan samoja kuin Suomessa kerrottavat. Kahvin jälkeen siirryimme ulos pelaamaan erilaisia seurapelejä, jotka nekin olivat ainakin suurimmaksi osaksi samoja niin hollantilaisten, etiopialaisten kuin suomalaistenkin kuurojen keskuudessa.
![]() |
| En tiedä miksi tätä peliä kutsuttaisiin, mutta tiedätte varmaan idean. |
![]() |
| Jakauduimme kahteen ryhmään, ja onneksi kaikki paikalliset kaverini olivat kanssani samassa ryhmässä. En siis tiedä yhtään keitä tässä kuvassa on :) |
Hollantilaiset lähtivät sunnuntaina, ja tällä viikolla oli itävaltalaisten vieraiden vuoro. Satuin viime viikolla istumaan yliopiston luonaskahvilassa samassa loosissa kahden valkoisen kanssa. Kuulin kuinka heidän oppaansa selitti opiskelleensa Suomessa ja sattui mainitsemaan Joensuun olevan "melkein Lapissa". Vaikken yleensä muiden asioihin puutu, suomalaisena en tietenkään voinut hyväksyä tällaista valhetta ja mainitsin seurueelle olevani Suomesta ja että Joensuu ei todellakaan ole "melkein Lapissa", vaan itärajalla Venäjän naapurissa. Aloimme keskustella mm. Addisissa olomme syistä ja nämä valkoiset kertoivat olevansa itävaltalaisia yliopisto-opettajia opettajavaihdossa. He kutsuivat minut tapaamaan heitä keskiviikkoaamuna toistaiseksi epämääräiseen paikkaan. Keskiviikkona siis etsin heidät käsiini ja istuin paikallisten erityispedagogiikan jatko-opiskelijoiden seuraan kuuntelemaan itävaltalaisten esittelevän tutkimuksiaan.
Luennon jälkeen naiset pyysivät minut lounaalle kanssaan, ja minulle selvisi miksi minut oli pyydetty mukaan. Hyvin hierarkinen ja jäykkä yliopistomaailma ei ollut täysin Sandran ja Gertrudin mieleen, ja he halusivat mieluummin rentoutua minun kanssani. Viittomakieli ja kuurot kiinnostivat myös erityispedogogiikan tohtoreita, joten tarjouduin esittelemään heidät kavereilleni. Keskiviikkoilta menikin siis mukavasti tulkatessa itävaltalaisten puhuman englannin ja kavereideni viittoman etiopialaisen viittomakielen välillä. Toki ehdin iltapäivällä hetken harjoitella kun satuimme Sandran ja Trudelin kanssa keskelle kuuroja ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Kuten myös molemmille tulkkaukseni osapuolille selitin, sekä englanti että etiopialainen viittomakieli ovat minulle vieraita kieliä ja tämä väistämättä vaikuttaa tulkkaukseni laatuun, mutta oli kuitenkin mukava huomata että ajoittain pystyin tulkkaamaan hyvinkin sujuvasti ja helposti. Täytyy enää toivoa, että muistan edes jotain suomalaisesta viittomakielestä tullessani takaisin. Toisaalta eilen vietin sattumalta puolitoista tuntia opettaen etiopialaisille kuuroille suomalaisia viittomia. Olin tullut kaverini kanssa yliopiston vammaisten opiskelijoiden keskukselle ihan vain kuluttamaan aikaa. Olin juuri alkanut kirjoittaa tekstiviestiä, kun ensimmäinen kuuro halusi huomioni ja halusi viittoa minulle osaamiaan suomalaisia viittomia. Ennen kuin huomasinkaan, olin kuurojen ympäröimä ja kaikki halusivat vuorollaan kysyä miten jokin asia viitotaan. Parhaimmillaan seitsemän kuuroa viittilöi samaan aikaan minua katsomaan kohti voidakseen kysyä (eli jotenkuten englanniksi sormittaa) miten jokin asia viitotaan Suomessa. Ruokatunti onneksi pelasti minut, sillä kyseleminen ei todellakaan osoittanut hiipumisen merkkejä.
Toivottavasti joku alemman vuosikurssin opiskelija lukee blogiani, sillä voin kertoa että tänne kannattaa tulla vaihtoon. Kuurot nimittäin itse sanoivat että haluavat oppia suomalaista viittomakieltä voidakseen sitten tulevaisuudessa kommunikoida tänne tulevien opiskelijoiden kanssa :) Kannattaa toki Suomessa jo harjoitella ASL:ää, sillä etiopialainen viittomakieli on kuurojen mukaan edelleen 50% samanlaista ASL:n kanssa. Suomalainen viittomakieli taas koetaan täällä vaikeaksi, ja tosiaan vain muutamat yksittäiset viittomat ovat samoja. Itse kuitenkin olen onnistunut tyydyttävästi kommunikoimaan täällä jo muutaman viikon jälkeen, ja nyt kuurot sanovat minun viittovan hyvin.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti