Välähdyksiä arjesta

Viikko on taas kulunut ja on aika päivittää kuulumisia. Samalla voidaan henkisesti juhlistaa kolmasosan reissustani kuluneen. Tuntuu hassulta ajatella että siellä Suomessa ilmat alkavat kylmetä ja maassa on aamulla kuuraa. Täällä ei ole säätila mainittavasti muuttunut koko aikana. Viimeksi tänään ääneen mietin että milloinkahan sadekausi loppuu ja sain jälleen kerran saman tutun vastauksen "Kyllä sen viikon päästä pitäis loppua, mutta voi se jatkuakin." Sadepilviä en ole kuvannut, mutta muuten olen nyt viime päivinä yrittänyt kunnostautua kuvaamisessa. Kovin innokkaasti en ole kännykkää tai kameraa kadulla kaivamassa esille, sillä a) kännyköitä varastetaan ja b) kuulin toimistolla juttua, kuinka joku ulkomaalainen oli maaseudulla ottanut kuvia sen kummempia kyselemättä ja päätynyt kolmeksi päiväksi putkaan.

 
Suuremmat teemat saavat nyt odottaa, tässä vähän kuvia elävöittämään mieleentulleita juttuja täällä asumisesta.

Tässä katu, jota kuljen töihin tai ylipäätään kaupungille päivittäin. Tässä kohtaa se koostuu yksinomaan mudasta, mutta loppupäässä isojen, haisevien roska-astioiden hallitsemalla alueella on pääasiassa erikokoisia kiviä. Jostain vuotaa jatkuvasti vettä, joten noin puolet matkasta pitää loikkia puron puolelta toiselle etsien mahdollisimman kuivaa kohtaa jaloilleen.

Näkymä ECDD:n portilta. Pieni ja hiljainen katu on melko hyvässä asvaltissa. Ojan toisella puolella sattui tänään laiduntamaan lampaita, ja mutkan takaa tuli lisää lampaita vastaan. Taka-alalla on yksi varmaan sadoistatuhansista rakenteilla olevista taloista.

Näkymä African Avenuelle toisen kotini eli Lime Tree -kahvilan ikkunasta. Katu on aina aivan täynnä autoja ja ihmisiä. Kuvassa sattumalta peräkkäin minibussi eli taksi ja "sopimustaksi", molemmat tutuissa sinivalkoisissa väreissä. Huomaa rakenteilla olevat talot.

 

 

 

 

 

Liikenteen kaoottisuudesta huolimatta olin yllättävän nopeasti sujut esimerkiksi kadun ylittämisen kanssa. Liikenne saattaa näyttää vaaralliselta kaikessa arvaamattomuudessaan, ja arvaamatonta se toki onkin, mutta toisaalta äärimmäisen joustavaa. Vaikka itse kuskit vaikuttavat ajaessaan suhteellisen huolettomilta, jokaikiseen pieneen muutokseen reagoidaan välittömästi enkä ainakaan itse ole vielä havainnut varsinaisia vaaratilanteita. Aina en välttämättä ymmärrä miksi autojen on pakko tunkea ahtaistakin paikoista heti kun siitä vaan mitenkään mahtuu, mutta en kyllä myöskään pelkää auton kyydissä istumista tai kadun ylittämistä.

Katujen autokanta koostuu lähinnä neljästä osasta. Tärkeässä osassa ovat sinivalkoiset minibussit eli tuttavallisemmin taksit. Taksit ovat siis yleensä Toyota Hiace-mallisia pakettiautoja, joiden takaosa on täynnä penkkejä. Hommaa pyörittävät lähes poikkeuksetta nuoret miehet, joista toinen on kuski ja toinen "rahastaja", joka istuu takana tai oikeastaan suurimman osan ajasta roikkuu takaoven avonaisesta ikkunasta puoliksi ulkona ja huutaa minne taksi on matkalla. Joissakin takseissa saattaa olla oranssi kyltti katolla, jossa ilmeisesti lukee amhariksi sen reitti, mutta useimmiten taksin päämäärä ilmaistaan huutamalla ikkunasta. Taksi pysähtyy aina kun kadulla joku näyttää merkkiä tai kun joku sisältä haluaa ulos ja yhteen autoon otetaan tarvittaessa lisää ihmisiä kunhan takaovi vain jotenkuten mahtuu kiinni. Yleensä taksissa on kymmenestä viiteentoista ihmisiä ja muutama isompi tavara. Matka maksaa pituudesta riippuen yhdestä neljään birriä eli noin 5-15 senttiä. Matkan hinta ei kuitenkaan ole mitenkään vakio vaan riippuu tilanteesta. Tänä aamuna otin taksin toimistolle ja maksoin siitä 2 birriä. Kotimatkalla halusin käydä kaupassa ja menin muutaman sata metriä pidemmälle; 1,5 birriä.

Yhden birrin seteleillä on kätevä maksaa taksimatka

On täällä myös perinteisiä takseja, joita paikalliset kutsuvat "sopimustakseiksi". Mittareita niissä ei ole, vaan hinta pitää sopia ennen matkaan lähtemistä. Nämä ovat tavallisia henkilöautoja, sinivalkoisia nekin ja kuskit myös lähinnä nuoria miehiä. Näiden taksien hinta on paljon kalliimpi, itse olen maksanut matkoista 50-200 birrin eli kahden ja kahdeksan euron välillä.

Loput autot ovat ihmisten yksityisautoja, joista tosin ilmeisen suurta osaa kuljettaa ammattimainen autonkuljettaja. Varsinaisista autoista puolet on vanhoja rotiskoja jotka jotenkin ihmeen kaupalla pysyvät kasassa ja joiden perästä yleensä tulee pikimustaa savua ja toinen puolet uutuuttaan kiiltäviä hieman kallliimpia menopelejä. Näistä uusista autoista huomattava osa on citymaastureita. Vaikka yleensä citymaastureita ja niiden omistajia halveksunkin, tämä kaupunki on kyllä yksi paikka jossa sellaisen käyttämisen ymmärrän. Suurimmat tiet kun ovat suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta vähänkään sivummalla on harvinaista löytää 100 metriä ehjää asvalttia ja joka kolmas tie tuntuu koostuvan lähinnä päänkokoisista kivistä ja mudasta. Kulkee täällä perinteisiä bussejakin, joilla on linjanumerot ja pysäkit ja kaikkea, mutta ennen eilistä en ollut sellaista käyttänyt, tai kuullut kenenkään tuttuni sellaista käyttäneen. 

Lähes täydellinen värisuora. Paikallisia seteleitä 5, 50 ja 100 birrin arvosta. Punainen 10 birrin seteli puuttuu kuvasta vaikka onkin ehkä kätevin maksuväline. Ylemmässä kuvassa oli kasa eri-ikäisiä ja sitä kautta erivärisiä 1 birrin seteleitä, jotka kulkevat ties kuinka monen käden kautta luultavasti taksin rahastajan taskuun.

 Vaikka birrin arvo on noin 25-osa eurosta, ovat paikalliset tarkkoja yksittäisistä birreistäänkin. Onhan niillä toki kätevä maksaa taksissa tai jättää yleisen tavan mukaan 1-2 birriä tippiä kahvilassa, mutta itse suhtaudun niin pieneen rahaan melko välinpitämättömästi. Lisäksi olen miettinyt lähinnä supermarketeissa vaihtorahaksi saamiani 10 sentin kolikoita. Rahallinen arvo on aivan mitättömän pieni ja esimerkiksi tänään kassa vain totesi että minulta jäi nyt saamatta 50 senttiä vaihtorahaa, sillä kassassa ei sattunut olemaan niitä.

Kauppojen, ja oikeastaan monen muunkin paikan toimintaperiaate on kyllä muutenkin minulle arvoitus. Kaupoissa on yleensä todella paljon henkilökuntaa, joista osa väkisinkin vain hengailee käytävillä tekemisen puutteessa. Tekemistä kyllä keksitään parhaan mukaan, sillä yleensä yksi ihminen ojentaa ostoskorin, yksi lukee tuotteiden viivakoodin kun toinen käyttää kassaa, kolmas laittaa tavarat kassiin ja neljäs ojentaa kassin käteen kun viides jo vie ostoskoriasi takaisin kaupan ovelle. Jokaisen rooli on kuitenkin hyvin tarkasti rajattu, sillä jos jollakin tiskillä myyjä on kiireinen, kaksi muuta työntekijää ei voi kun tuijotella kenkiinsä asiakkaan odotellessa vuoroaan vartin, sillä toisen tontille ei niin vain astuta.

Olen käynyt kahvilassa ja juonut kahvia vapaaehtoisesti. Munkki oli ainoa vegaaninen leivonnainen, joten tähän kahvilaan tuskin toiste poikkean.

Rahastaminen vasta tarkkaa onkin, sillä sitä varten pitää ravintoloissa ja kahviloissa olla erikseen omat henkilönsä. Tarjoilija voi toki kuljettaa laskuja ja kuitteja edestakaisin, mutta ei suinkaan itse kirjoita niitä. Jos rahastaja sattuu olemaan vaikka vessassa, ei tarjoilija voi kuin pahoitellen odotella kassakoneen vierellä.

Kovanonnen sim-kortti ja prepaid-latauslipuke.

 Palvelukulttuuri ylipäätään on erilainen kuin mihin olen tottunut, ja etiopialaiseen (tai ilmeisesti afrikkalaiseen) tyyliin jokaikisen asian kanssa pitää vähän säätää. Kuvassa yllä on kovanonnen sim-kortti, jonka tarina kulkee seuraavasti: Puhelimeni pöllittiin ja sain uuden noin viikon kuluttua mukavana Suomi-tuliaisena. Minun piti tietysti ostaa myös sim-kortti varastetun tilalle. ECDD-työkaverini Bethel lupasi auttaa ja lähti mukaani ostamaan sim-kortti kadunvarsikioskista. Halusin älypuhelimeeni tietysti netin, mutta se piti käydä erikseen hankkimassa Ethio Telecomin toimistosta. Tiistaina aamupäivällä ostin kortin ja iltapäivällä kävin päivittämässä siihen 3G-ominaisuuden. 3G:n päivittäminen maksoi 30 birriä ja virkailija sanoi sen alkavan toimia 24 tunnin kuluessa. Torstaina netti ei vielä puhelimessa pelittänyt, joten päätin lähteä käymään toimistossa. Odottelin ensin aikani ja vuoroni tullessa virkailija pyysi saada liittymän numeron. En tietenkään muistanut numeroa, sillä en ollut vielä käyttänyt puhelinta ja ylipäätään olen huono muistamaan tällaisia asioita. Pyysin virkailijaa soittamaan omaan puhelimeensa, jolloin numero saataisiin esiin. Yhdeksän kerran jälkeen virkailija luovutti ja käski tulla uudelleen numeron kanssa. Minulla oli siis liittymä jossa ei toiminut netti ja jolla ei voinut edes soittaa!

Perjantaina marssin takaisin toimistoon, odottelin vuoroani ainakin puoli tuntia ennen kuin pääsin kertomaan numeroni virkailijalle. Virkailija tutki hetken tiliäni, mutta totesi siinä olevan jotain vikaa ja käski minun mennä takaisin siihen toimistoon, jossa olin ensimmäiseksi käynyt. Ihmettelin, ettei tiedonsiirrosta vastaavan puljun toimistoissa voida hoitaa asioita ristiin, mutta sain vain vastaukseksi käskyn palata toiseen toimistoon hoitamaan asiani. No, pääsin jonkin ajan kuluttua toiseen toimistoon, jossa jälleen seurasi hieman ihmettelyä, paikalle kutsuttiin toimiston pomo sekä alunperin tiistaina minua palvellut henkilö, sim-kortti vaihdettiin virkailijan omaan puhelimeen, kovasti puhuttiin amharia ja jonkin ajan kuluttua virkailija kertoi asian olevan kunnossa ja näytti kuinka puhelimeni viimein käytti mobiilinettiä. Kolme päivää, kaksi toimistoa, viisi virkailijaa ja kaksi puhelinta myöhemmin sain siis hoidettua asian, jossa sanottiin menevän 24 tuntia.

Tämäkin on kuitenkin vain yksi asioista, joille yksittäinen kuluttaja ei voi oikein mitään. Minulle nimittäin kerrottiin että Etiopian valtio on ilmeisesti tehnyt periaatepäätöksen pitää viisi suurta palvelua omassa hallussaan: internet, sähkö, pankki, puhelinoperaattori ja vielä joku jota en nyt muista. Valtiolla on siis monopoliasema internetin tarjoamiseen, ja Etiopian valtio on suuressa viisaudessaan ulkoistanut monopolin jollekin kiinalaiselle yhtiölle.  Pankkeja on toki monia, mutta niiden pitää olla etiopialaisten omistuksessa, eikä monikansallisilla tai ylipäätään ulkomaalaisilla pankeilla ole tänne asiaa. Pankeista minulla ei vielä juuri ole kokemusta automaattinostoja lukuunottamatta, mutta sähkökatkoja olen kokenut muutaman. Itseasiassa kadunvarsimainoksissa mainostetaan mm. jääkaappeja, jotka pysyvät kylminä 10 tuntia ilman sähköä ja tänään näin paikallisessa supermarketissa myyjän esittelevän asiakkaalle ulkoisia akkuja, joilla voi ladata puhelimen sähkökatkon aikana. Ja internet tosiaan toimii milloin sattuu huvittamaan. Käytännössä näille ei yksittäinen käyttäjä siis voi tehdä juuri mitään, sillä vaihtoehtoja ei ole.

 

Lopuksi kuva injerasta ja siitä shirosta, jota olen syönyt enemmän kuin muutaman kerran täällä ollessani.

Ruuan suhteen valikoima on myöskin hieman rajallinen, varsinkin näin vegaanina. Jokaisesta ravintolasta saa ainakin shiroa, joka on ilmeisesti kikherneistä tehty, oranssi tahna. Toki se on suosittu paikallistenkin keskuudessa, mutta he toki syövät sen kanssa kasoittain lihaa. Injera syödään käsin, joten jokainen ruokailu alkaa pesemällä kädet ravintolan seinustalla olevassa lavuaarissa.
Täällä ei ole käsipyyhkeitä ollenkaan, vaan käsien annetaan kuivua itsestään. Onhan se tavallaan hygieenisempää. Yleensä ihmisiä tervehditään kättelemällä tai sillä TV:stäkin tutulla tavalla, jossa ensin läpsäistään kädet yhteen ja sitten nojataan olkapäät vastakkain. Lupaan tervehtiä teitä kaikkia tästedes etiopialaisittain. Jos kädet ovat märät pesemisen jälkeen, tervehtiminen tapahtuu ranteita koskettamalla.

Vessoissa ei myöskään ole paperia, vaan jokaisen odotetaan kantavan omia papereita mukanaan. En tiedä missä paperia ajatellaan kannettavan, mutta vessasta sitä ei ainakaan löydy kauppakeskuksista, kahviloista, lentokentältä, sairaalasta (sairaalassa mulle tosin annettiin paperia laboratoriossa, kun näytteitä määrättiin). ECDDssä asia on ratkaistu antamalla jokaiselle työntekijälle kuukausittain yksi vessapaperirulla. Vessapaperia tosiaan myydään täällä yksittäispakattuina rullina, joten asiassa ei sen suhteen ole ongelmaa. 

Tällainen sekoitus tällä kertaa. Minä jään juomaan kolmatta (vai neljättä?) lasillistani Unlimited Ginger Lime IceTea:ta (40 birr), pitäkäähän tekin hauskaa siellä!

Marko