Paljon töitä ja vähän kyläilyä

Nyt täytyy heti aluksi tuottaa teille kaikille lukijoille pieni pettymys, sillä viime viikolla ei sattunut yhtään niin jänniä juttuja kuin edellisellä. Lähinnä keskityin niihin syihin miksi olen täällä. Tutustuin pariin uuteen kuuroon ja sain heiltä paljon ensikäden infoa siitä, millaista on olla kuuro alikehittyneessä maassa. Keskustelin lisäksi yliopiston vammaisten opiskelijoiden keskuksen työntekijän kanssa ja ehdin muutaman minuutin haastatella keskuksen palkkaamaa tulkkia. Nämä keskustelut osaltaan todistivat, että tieto lisää tuskaa. Epäkohtia tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi ja päätös siitä, mihin töissä ja tutkimuksessa keskittyä muuttuu aina vain vaikeammaksi.

Viihteen puolella kävin lauantaina kun Mule vei minut muutamaan eri museoon. Aamu alkoi kivasti "Red Terror" -nimiselle veriselle kansanmurhalle omistetulla museolla, mutta onneksi seuraavaksi kävimme tarkastamassa Intian uskonnoista kertovan valokuvanäyttelyn ja myöhemmin pääsin tapaamaan maailman varhaisimman ihmisten sukuhaaran jäsenen Lucyn (tai oikeammin hänen jäännöksensä). Museoissa iski pieni turistiahdistus, aivan liikaa valkoisia ihmisiä samassa paikassa. Vaikka museoiden pääsymaksut olivat mitättömiä, muutaman birrin luokkaa, oli silti hassua että "ulkomaalaiset" eli valkoiset joutuivat maksamaan jopa 10-kertaisen summan paikallisiin verrattuna. Iltapäivällä Mule vei minut kuurojen yhdistyksen lähellä olevaan Etiopialaisten Korean sodan muistopuistoon. En ollut ikinä kuullutkaan Korean sodasta, mutta ilmeisesti se liittyi jotenkin italialaisten toimesta tapahtuneeseen Etiopian miehitykseen joskus historiassa. Puisto itsessään oli kaunis ja viihtyisä, toki etiopialaisella vähän rempallaan olevalla tavalla. Mule kertoi paikan olevan nuorten rakastavaisten suosiossa, ja kieltämättä monen mutkan takana istuskelikin pariskunta sylikkäin. Minusta kaikkein hassuinta puistossa oli kuitenkin pääsymaksu. Tällä kertaa toki samansuuruinen kaikille vierailijoille, mutta silti. Miksi puistoon pitää maksaa pääsymaksu? Maksu olisi vieläpä ollut korkeampi, jos mukana olisi ollut kamera, joten tällä kertaa pidin kameran ja kännykän visusti taskussa.

Eilen sunnuntaina sain kutsun Mulen kotiin. Oli mukava päästä näkemään miten kaverit asuu, vaikka onhan tilanne aika erilainen kuin minulla, joka majailen omassa viiden huoneen talossa varakkaalla alueella palvelijaa hyödyntäen. Vaikka asuinolosuhteita häpeillen vähätellään, on perheillä kuitenkin toisensa ja se on mielestäni huomattavasti arvokkaampaa kuin asunnon koko tai varustelutaso.

Iltapäivällä Mulella ja samoilla huudeilla asuvalla Heyredinillä oli menoa, joten minä ajattelin lähteä Merkatolle shoppailemaan. Kävin kotona jälleen tyhjentämässä repun kaikesta arvokkaasta ja otin pari taksia Merkatolle, mutta perillä huomasin paikan olevan kiinni. Vaikka toki tiesin olevan sunnuntai, en ajatellut bisneksen loppuvan ainakaan aivan niin aikaisin. Pettyneenä otin taksin takaisin kohti kotia, mutta jouduin tekemään pari mutkaa matkaan taksireittien takia. Kävellessäni kadunreunaa päätin poiketa liikkeeseen uusien kenkien toivossa. Muutamat teistä varmasti tietävät kuinka vaikeaa asioiden ostaminen, tai oikeammin ostettavan asian valitseminen minulle on Suomessa. Täällä asia ei ole yhtään helpompi, sillä en ole vielä tottunut tinkauskulttuuriin, tai ylipäätään melko intensiiviseen kanssakäymiseen kauppiaan kanssa, kuten tässä tapauksessa. Tarkoitukseni oli muutamat kengät sovitettuani lähteä pois, mutta sinnikäs myyjä voitti kaltaiseni keltanokan ja poistuin kaupasta uudet kengät mukanani. Olin kovin häkeltynyt koko kokemuksesta, mutta toisaalta ainoat mukanani tuomat kengät vetelivät todellakin viimeisiään, joten uudet tulivat tarpeeseen.

Myyjä 1-0 Marko

Ei sen kummempaa tällä kertaa. Toivottavasti muutama kuva piristää muutoin vähän aneemista kirjoitusta.

Mun repun vetoketju oli löystynyt jo aikoja sitten. Kerran Mule huomasi sen ja sanoi että osaa kyllä korjata asian helposti. Eräänä päivänä yhdistyksellä hengatessamme kysyin, että koska Mule sen korjaa. En valitettavasti ehtinyt ottaa kameraa ajoissa esille kun Mule ja Robel yrittivät puremalla kiristää vetoketjun lukkoa :D Sain kuvan kun operaatiossa oltiin siirrytty kahden kiven kanssa hakkaamiseen, ennen kuin lopulta jostain haettiin tongit ja homma saatiin ainakin jotenkuten hoidettua.

En tiennyt tällaisesta, mutta ilmeisesti pieni Foxy-koira nukkuu päiväunet aina samaan aikaan. Tällä kertaa nukkumisalustana kuistini sohvan vaahtomuovipatja, jonka Foxy on onnistunut ratkomaan auki ja jonka kaivaminen on puremisen jälkeen parasta maailmassa.

Magic!
Sami 3v.
Microsoft Paint, kosketusnäyttö, sormitekniikka

Sami tykkää edelleen tulla iltaisin luokseni piiloon, kun pitäisi mennä nukkumaan. Lapsenvahtitaitoni ovat kovin rajalliset, erityisesti kun yritän samaan aikaan keskustella puhelimessa. Onneksi sekä tietokoneen että puhelimen kosketusnäytöt ovat "Magic!" ja sormella näytölle piirtäminen piti lapsen ainakin jonkin aikaa kiireisenä. Kiintoisana lisätietona kerrottakoon, että Johny kertoi Samin uskottelevan ihmisille osaavansa taikoa tulta käsistään, mutta se onnistuu ainoastaan aamuisin.